27.5.2011

Kolmas päivä

Tänään oli viileämpää, alle 20 astetta, ja tuulinen päivä. Säällä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä sen kanssa, että olin liikenteessä 12 tuntia putkeen; siitä 8 tuntia ilman välipalaa... Selittää osaltaan sen, että ei ole suuri ihme, kun ystäväni eivät matkoilla jaksa pysyä mukanani koko aikaa, vaan antavat mielellään minun kierrellä yksinkin.

Tähän päivään mahtui Kolmannen valakunnan jälkien lisäksi jaetun Saksan merkkejä. Kävin katsomassa DDR:n ensimmäisen presidentin Pieckin virka-asuntoa Schönhausenin linnaa sekä sen vieressä ollutta DDR-eliitin asuinaluetta. Melko eliittialuetta se oli yhä - sekä vanhoja että upouusia komeita taloja. Näin myös muurin osan, jota en ennen ollut nähnyt enkä edes tiennyt sen olemassaolosta. Kyseinen alla näkyvä muurinpätkä on Mauerparkissa.

Tämänpäiväiset Kolmannen valtakunnan kohteet olivat mm. ilmatorjunta- ja suojabunkkeri Flakturm (myös Flakbunker) III Humboldthain, muutama muistomerkki sekä SA:n villin keskitysleirin vieressä ollut vesitorni.

Matkallani erään puiston läpi luulin tulleeni Bundeswehrin harjoitusalueelle, sillä polun varteen oli parkattu liuta panssarivaunuja. Tarkemmin katsottuna kyseessä olikin naarasnorsujen kokoontuminen outojen taivutusrituaalien merkeissä.

Berliinissä on kolme neuvostoliittolaista muistopaikkahautausmaata. Tunnetuin on Tiergartenissa aivan Brandenburger Turin lähellä, ja se olikin ainoa neuvostoliittolainen muistomerkki länsiliittouman maaperällä kylmän sodan aikaan.

Isoin ja komein noista kolmesta on Treptower Parkissa. Viimeksi kävin siellä 2005, ja silloin entisöintityöt olivat juuri alkaneet. Komeaksi olivatkin paikan saaneet, sillä mm. aikaisemmin saasteista harmaat marmoritkin kiiltelivät nyt valkoisina.

Syy tämänpäiväiseen pitkään paastoon johtui aikeestani syödä suosikkipaikassani Brauhaus in Rixdorfissa. Päivän kierros oli siirtymiltään mutkikkaampi kuin olin olettanut, ja niinpä ruokatauko siirtyi ja siirtyi. Lopulta täytin - todellakin täytin perin pohjin - mahani panimomestarin pihvillä - 200 g naudanpihvi - lohkoperunoilla ja kunnon läjällä salaattia. Eines huuhtoutui alas panimon loisto-oluella.

Ei kommentteja: