Seitsemäs päivä

Tänään oli vielä kuumempaa kuin eilen, 32 astetta varjossa, puuh huh huh! Olin hetki sitten tulossa hotellille käymään suihkussa virkistäytyekseni, mutta sää synkistyi ja tuuli nousi nopeasti, ja juuri tullessani hotellille tippuivat ensimmäiset sadepisarat. Nyt on siis hyvä hetki blogata isomman kuvapläjäyksen kera!

Yhdellä päivän siirtymätaipaleella astuessani bussista ulos minulle tuli tunne, että olen ollut täällä ennenkin! Sivukadullahan oli yksi suosikkikohteistani, jota olen monesti käynyt kuvaamassa - Pallasstrassen ilmasuojabunkkeri!

Bunkkeri valmistui sodan loppuvaiheessa, ulkomuistista sanoisin 1944. Sodan jälkeen sen tuhoamisen katsottiin olevan liian työlästä, ja niinpä kerrostalo kiertää sen pystysuunnassa jättäen siinä kohtaa muutaman alimman kerroksen pois.

Myös tämä vanha tuttu kohde tuli yllätyksenä reitilleni. Etualalla on Königskolonnaden, ja takana osavaltion ylioikeuden rakennus.

Rakennuksella on mielenkiintoinen historia. Elokuusta 1944 tammikuuhun 1945 Kansanoikeus istui talossa tuomiten 20.7.1944-salamurhayritykseen osallistuineita. Liittoutuneiden valvontakomission tiloina se oli 1945-48, ja Kansainvälinen sotatuomioistuimen perustamisistunto pidettiin siellä 18.10.1945. Muut istuntonsahan sotatuomioistuin piti Nürnbergissä.

Mitäpä olisi hullunkuuma hellepäivä ilman kiipeilyä. Tänään kävin mm. kuvan Ranskalaisen tuomiokirkon kupolin näköalatasanteella 40 metrissä. Kylmä olut maistui hyvältä maan pinnalle laskeuduttuani!

Toisen maailmansodan Berliinin lopputaisteluiden jälkiä näkee vielä muutamassa paikassa, kuten tässä maalaustaiteiden kansallisgallerian yhden rakennuksen seinässä.

Kolme ja puoli miljoonaa asukasta ja lisäksi valtavasti turisteja, mutta näemmä joskus voi päiväsaikaankin matkustaa metrovaunussa hetken aivan yksin.

Kolmannen valtakunnan kotkia löytyy vielä useistakin rakennuksista, kuvassa yksi Tempelhofin lentokenttärakennuksen kotkista.

Tässä jälleen yksi minua kiehtova kohde, 12.360 tonnia painava betonimöhkäle. Halkaisija 21 m, ja rakennelmasta on maan päällä 14 m ja alla 18 m. Nyt näin kohteen ensi kertaa muistopaikkana; 2005 livahdin aidassa olevasta raosta sitä kuvaamaan, ja 2008 paikan kunnostustyöt olivat alkaneet.

Betonimöhkäleellä testattiin Berliinin maaperän kantavuutta Hitlerin Germania-maailmanpääkaupunkisuunnitelmien toteuttamista varten.

Minun lähikauppaketjuni Berliinissä on Kaisers, mutta kun vesipullo loppui, niin vieressä ollut Lidlikin kelpasi mainiosti.

Kyllä hellepäivänä piti käydä rantahiekalla viilentäytymässä. Berliinissä on roudattu hiekkaa moneen kohtaan Spree-joen rannalle, ja toki kuvaan kuuluvat rantatuolitkin. Näkemissäni paikoissa joki on tosin ollut pari metriä alempana, ja rantaviiva sitten jyrkkä betonivalli; uiminen ei onnistu.

Kuudes päivä

Tänään on ollut lämmin - minun mittapuullani kuuma - päivä, 30 astetta varjossa. Niinpä päätin ottaa päivän rauhallisesti ja korkealta.

Olin ensimmäistä kertaa Berlin Hi-Flyerissä, kaapelilla maa-asemassaan kiinni olevassa kaasuilmapallossa. Pallon halkaisija on 22,5 metriä, ja se nousee 150 metriin.

Korkealta saa mukavia ja tavanomaisesta kaduntallaajan näkökulmasta poikkeavia kuvia. Alla Leipziger Platz ja Potsdamer Platz.

Kävin tänään myös Potsdamer Platz Panorama Punktissa, tasaantessa, joka 90 metrin korkeudessa kiertää talon ympäri, sekä Alexander Platzin hotelli Park Innin panoraamaterassilla 153 metrissä.

Taas maankamaralle palattuani kävin vanhassa suosikkipaikassani Sony Centerissä. Edellisellä reissulla suosion syy oli ilmainen wlan, jota pystyi hyödyntämään hyvää olutta nauttien. Sony Centerin kattorakennelma jaksaa yhä kiehtoa minua.

Potsdamer Platzin lähellä on myös yksi entisen muurin rajavartiotorni, pienempää mallia kuin aikaisemmin kuvaamani.

Nykyinen Potzdamer Platz on rakennettu entisen muurin ja sen kuolemanvyöhykkeen paikalle, mikä selittää alueen modernin ilmeen ja yhä jatkuvan rakennustoiminnan.

Kuuma päivä vei minut myös vesille. Olisin halunnut kahden tunnin risteilylle, mutta tästä läheltä lähti vain tunnin mittaisia, ja en jaksanut lämmön lannistamana etsiä risteilyä kauempaa.

Vuonna 2002 olin nelituntisella risteilyllä, mutta se oli jo vähän liiankin pitkä.

Kuvassa liittokanslerinvirasto, jota paikalliset kutsuvat rakennuksesta saamansa mielikuvan mukaisesti pesukoneeksi.

Viides päivä

Sunnuntai Berliinissä alkaa olla takanapäin. Päivän alkupuolisko oli pilvisen harmaata, ja hetken näytti, että alkaisi sataa. Onneksi alkuiltapäivästä pilvet väistyivät paljastaen sinitaivaan.

Tämä päivä meni aika lailla Kylmän sodan jälkien merkeissä. Kuvasin ensin yhden säilyneistä rajavartiotorneista Kieler Strassella.

Poiketessani espressolla paluumatkallani vartiotornilta tiskillä tilaustaan odottava berliiniläismies kertoi, että eilen kuvaamani Mauerparkin muurinpätkä on vain jäljitelmä, mutta ihan tuossa vieressä Invaliedenhofissa olisi esillä alkuperäistä muuria. Kävinpä sitten senkin kuvaamassa.

Mies oletti minun olevan amerikasta, kun taas eilenä minua arveltiin tsekiksi. Englannin murteeni ja sanavarastoni ovat kyllä paljon lähempänä tsekkejä kuin jenkkejä...

Varasin ennen matkaa paikan opastetulle kierrokselle Teufelsbergin entiselle kuunteluasemalle, josta amerikkalaiset ja englantilaiset kuuntelivat ja yrittivät analysoida Varsovan liiton radioliikennettä. Olihan Berliini mukavasti itäisen osapuolen maaperällä.

Teufelsberg on Berliinin korkein kohta, n. 114 metriä merenpinnasta, ja se on tehty toisessa maailmansodassa pommitetun Berliinin raunioista. Englanninkielisen ryhmän opas oli amerikkalaismies, joka oli työskennellyt paikassa analystinä 1973-75.

Kävimme isoimman rakennuksen tornin huipulla asti. Jo rakennuksen katolla tuuli aika lailla, ja koska laitos ei ole ollut toiminnassa pariin vuosikymmeneen, oli paikka jo aikalailla raunioitunut, eikä kaiteta ollut enää joka paikassa. Myös välipohjissa oli isonkin miehen mentäviä aukkoja.

Paluumatkalla hotellille poikkesin kuvaamassa Deutsher ja Franzönischer Domin Gendarmenmarktilla.

11,5 tuntisen päivän päätteeksi nautin elämäni ensimmäisen kerran Berliinin epävirallista "kansallisruokaa", eli döner kebabia; virallinenhan on tietenkin currywurst. Hyvältä tämäkin maistui - currywurstin olin syönyt jo alkuiltapäivästä!

Neljäs päivä

Tänään kohteiden määrä jäi vähäiseksi. Osasyynä olivat julkisen liikenteen lauantaiaikataulut, joiden johdosta istuskelin muutaman kerran parikymmentä minuutti bussipysäkin penkillä vaihtoa odotellessani. Onneksi 3G-data mahdollistaa netin käytön tuollaisina pitkästyttävinä hetkinä.

Yllä olevassa kuvassa on näkymä hotellini takana olevalle kadulle. Sinne näyttävät myös huoneeni ikkunat 3. kerroksessa.

Berliin tunnus on karhu, ja yllä olevia karhupatsaita on eri lailla väritettyinä ympäri keskustaa. Tämä nalle oli BGV:n eli paikallisen liikennelaitoksen edustaja U- ja S-junien reittikarttoineen.

Taapertaessani paikasta toiseen polvi vihloen kuljin yllä olevien kulttuurimarkkinoiden ohi. No, näytti ihan tavalliselta kirpputorilta, mutta mikä sitten on kulttuuria ja mikä ei; en ole oikea henkilö sitä päättämään.

Lienette huomanneet, että joka bloggauksessa mainitsen vihlovan polveni. Oikea polveni otti nokkiinsa 1990 RUK:ssa paraatiharjoituksissa, missä seisoimme levossa - tietenkin liikkumatta! - toista tuntia. Pidemmät kävelyt, varsinkin kantamuksen kera epätasaisessa maastossa rasittavat polvea, ja sen huomaa. No, ei se menoa hidasta - askel vain mataloituu!

Toki päivään mahtui pääasiaakin, eli Kolmannen valtakunnan jälkiä. Yllä yksi niistä, Plötzenseen vankilan muistopaikka. Kyseisessä vankilassa teloitettiin hirttämällä, kirveellä ja giljotiinilla valtakunnan vihollisia, ja varsinainen kuhina siellä kävi 20.7.1944 tapahtuneen Hitlerin murhayrityksen jälkeen Kansanoikeuden antaessa kuolemantuomioita liukuhihnalla. Kaikkia ei edes ehditty "hoitaa" tuolla, vaan syylliseksi todettuja piti viedä muualle ammuttavaksi.

Plötsenseen vankilassa teloitettiin vuosina 1890-1932 kirveellä 36 henkilöä. Vuosina 1933-36 45 henkeä, ja myös kirveellä, ja 1937-1945 sitten peräti 2846 henkeä hirttämällä ja giljotiinilla.

Kuvassa on hirttopaikan replika; teräskoukuilla pystyi hirttämään 8 henkeä kerrallaan. Hirttämiset alkoivat 1942, kun taas giljotiini tuotiin paikalle jo 1936.

Pääsyy kohteiden tämänpäiväiseen vähyyteen oli kuitenkin Automobiili 125 vuotta -tapahtuma Ku'damilla; viivasuoralla, n. 3,5 km pitkällä ja 53 m leveällä puistokadulla. Siellä oli etukäteistietojen mukaan 1250 autoa, ja hyvään saksalaistapaan musiikki soi ja ruoka- ja juomakioskitelttoja oli riittävästi. Ilmaistapahtuma veti myös paljon yleisöä. Olen menossa sinne vielä illalla katsomaan autoparaatia.

Kolmas päivä

Tänään oli viileämpää, alle 20 astetta, ja tuulinen päivä. Säällä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä sen kanssa, että olin liikenteessä 12 tuntia putkeen; siitä 8 tuntia ilman välipalaa... Selittää osaltaan sen, että ei ole suuri ihme, kun ystäväni eivät matkoilla jaksa pysyä mukanani koko aikaa, vaan antavat mielellään minun kierrellä yksinkin.

Tähän päivään mahtui Kolmannen valakunnan jälkien lisäksi jaetun Saksan merkkejä. Kävin katsomassa DDR:n ensimmäisen presidentin Pieckin virka-asuntoa Schönhausenin linnaa sekä sen vieressä ollutta DDR-eliitin asuinaluetta. Melko eliittialuetta se oli yhä - sekä vanhoja että upouusia komeita taloja. Näin myös muurin osan, jota en ennen ollut nähnyt enkä edes tiennyt sen olemassaolosta. Kyseinen alla näkyvä muurinpätkä on Mauerparkissa.

Tämänpäiväiset Kolmannen valtakunnan kohteet olivat mm. ilmatorjunta- ja suojabunkkeri Flakturm (myös Flakbunker) III Humboldthain, muutama muistomerkki sekä SA:n villin keskitysleirin vieressä ollut vesitorni.

Matkallani erään puiston läpi luulin tulleeni Bundeswehrin harjoitusalueelle, sillä polun varteen oli parkattu liuta panssarivaunuja. Tarkemmin katsottuna kyseessä olikin naarasnorsujen kokoontuminen outojen taivutusrituaalien merkeissä.

Berliinissä on kolme neuvostoliittolaista muistopaikkahautausmaata. Tunnetuin on Tiergartenissa aivan Brandenburger Turin lähellä, ja se olikin ainoa neuvostoliittolainen muistomerkki länsiliittouman maaperällä kylmän sodan aikaan.

Isoin ja komein noista kolmesta on Treptower Parkissa. Viimeksi kävin siellä 2005, ja silloin entisöintityöt olivat juuri alkaneet. Komeaksi olivatkin paikan saaneet, sillä mm. aikaisemmin saasteista harmaat marmoritkin kiiltelivät nyt valkoisina.

Syy tämänpäiväiseen pitkään paastoon johtui aikeestani syödä suosikkipaikassani Brauhaus in Rixdorfissa. Päivän kierros oli siirtymiltään mutkikkaampi kuin olin olettanut, ja niinpä ruokatauko siirtyi ja siirtyi. Lopulta täytin - todellakin täytin perin pohjin - mahani panimomestarin pihvillä - 200 g naudanpihvi - lohkoperunoilla ja kunnon läjällä salaattia. Eines huuhtoutui alas panimon loisto-oluella.

Toinen päivä

Tämäkin päivä sujui jälleen Kolmannen valtakunnan jälkien parissa. Ensimmäisenä kohteena oli muistopaikka Wanseen konferenssin talo. Kyseisessä talossa pidettiin 20.1.1942 Reinhard Heydrichin, Valtakunnan turvallisuusviraston RSHA:n päällikön, isännöimä kokous, missä sihteerinä toimi eräs SS-everstiluutnantti Adolf Eichmann. Näiden kahden nimen jälkeen ei tule suurena yllätyksenä, että kokouksessa jaettiin vastuut sekä päätettiin käytännön toimenpiteet "Juutalaiskysymyksen lopulliseksi ratkaisuksi Euroopassa". Alla olevassa kuvassa on huone, jossa kyseinen kokous pidettiin.

SS-miehistä puheenollen toki Kolmannessa valtakunnassa heidän katsottiin eliittijoukon jäseninä ja kansakunnan esikuvina tarvitsevan idyllistä kotielämää varten mukavat asunnot rauhaisalla alueella. Toverillisuus-asutussuunitelman merkeissä SS alkoi 1937 rakentaa 600 taloa Grunewaldiin.

Talojen tuli olla "yksinkertaisia ja tosia, samalla kuitenkin säädyllisiä ja arvokkaita". Rakennukset olivat omakoti-, pari- ja terassi-/kerrostaloja. Alla upseereille tarkoitettuja omakotitaloja.

Täällä on koululaisilla retkipäivät meneillään, ja kaikissa tunnetuimmissa muistokohteissa ja museoissa on valtavat laumat häliseviä pentuja, jotka myös täyttävät asemat ja junat. Argh! Alla vähemmän - minua - häiritsevää toimintaa amerikkalaisten lahjoittamalla muostomerkillä Liittoutuneiden museon vieressä.

Päiväretken päätteeksi kävin Olympiastadionin kellotornissa. Torni ei ole enää alkuperäinen, sillä britit räjäyttivät sen 1947. He olivat kovin vainoharhaisia kaikkeen natseihin liittyvään peläten niistä muodostuvan uusnatsien palvontapaikkoja.

Tässä tapauksessa oli kuitenkin turvallisuusseikat takana, sillä Puna-armeija sytytti tornin vahingossa tulee sodan lopulla. Torni rakennettiin uudelleen 1962, ja sieltä on hyvät näkymät mm. Maifeld-kentälle, jossa Kolmannen valtakunnan aikana pidettiin 400.000 hengen massatapahtumia, sekä sen takana olevaan Olympiastadioniin.

Ennen lähtöä Olympiastadionilta kohti hotellia piti haukata hieman välipalaa. Berliinissä kun ollaan, niin sapuskana tietenkin currywursti sämpyläisen ja paikallisen oluen kera. Mieli iloinen ja pirteä, selkää särkee tavaroiden roudaus, jalkapohjat hellät, ensimmäinen rakko vasemman jalan varpaassa ja oikeaa polvea vihloo :)

Ensimmäinen päivä

Aamulla kentällä luin netistä, että Hampurin ja Bremenin lentokentät olivat suljetut Islantilaisen tulivuorentuhkan takia, ja Berliinin kentätkin olivat sulkemisuhan alla. Kone kuitenkin lähti sekä pääsi perillekin, ja ystäviltäni saaduista viesteistä päätellen lento tapahtui juuri oikeaan aikaan. Herätessäni aamulla 03.45 ei mielessä kuitenkaan ollut suurta hurraahuutoa hyvästä ajoituksesta - päinvastoin, kuinka joku voikin olla niin nero, että haluaa vapaaehtoisesti herätä parhaaseen uniaikaan...

Berliinin päästyäni suu kuitenkin vääntyi hymyyn astellessani iloisena suosikkikaupunkini katuja.

Päivälle ennakolta suunnittelemani kohde vei kuitenkin hymyn ja iloisen mielen pois, sillä suuntasin Sachsenhausenin keskitysleirimuseoon ja muistopaikkaan. Leiri sijaitsi Berliinin pohjoispuolella Oranienburgin pikkukaupungissa, ja toki tämänkin leirin porttia koristi irvokkaasti Työ vapauttaa -lausahdus.

Sachsenhausen ei ollut tuhoamisleiri, mutta silti sielä murhattiin kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kaiken kaikkiaan natsien aikaan Sachsenhauseniin joutui n. 200.000 ihmistä; juutalaisia, sotavankeja - erityisesti venäläisiä, homoja, "antisosiaalisia", pappeja, kommunisteja sekä Hitlerin henkilökohtaisia silmätikkuja.

Leirillä oli kova kuri niin vangeilla kuin vartijoilla. Sijaitsihan leirin vieressä keskityleirien tarkastajan toimisto, ja siellä kaikki uudet säännökset ajettiin sisään sekä moni uusi vartija sai koulutuksensa.

Lerin sisällä oli erityisleiri, Gestapon vankila, jossa oli myös omat hirsipuut...

Natsien jälkeen leiristä tuli Neuvostoliiton erikoisleiri, jonne vangittiin 60.000 saksalaista. Näistä ainakin 13.000 kuoli.

Museon alueella on vain muutama vankiparakki jäljellä. Tuhoutuneita parakkeja ovat kuvanneet kivipaadet, joiden päälle uhrien omaiset ovat tuoneet kiviä. Nyt osa paaseista oli poistettu ja paljon aluetta aitojen takana, sillä museoaluetta uudistetaan laajalti.

Keskitysleirimuseokäynnin - joka ei ollut ensimmäiseni, eikä myöskään ensimmäinen kertani Sachsenhausenissa - jälkeen oli aika palata Berliiniin mukavampiin puoliin. Vaikka tällä reissulla kohdelistalla on melkein puolet vähemmän tutustuttavaa kuin edelliskerralla 2008, niin innostuin illalla kauniissa viistävässä valossa vielä kuvaamaan kohteita Alexanderplatzilta valtiopäivätalolle. Vaikka kuljin jopa kolmasosan matkasta bussilla, on päivän ruumiillisessa tuloskortissa merkintöinä hellät jalkapohjat sekä särkevä oikea polvi.

Iltakuvia en tähän juttun laita kuin yhden terassikuvan. Kävin loppuiltapäivästä tv-tornissa 203 metrin korkeudessa olevassa nälöalakerroksessa, ja alkuillasta sitten olusella tornin juurella. Tornista otetut kuvat vaativat enemmän käsittelyä, sillä ne on otettu lasin läpi; jätänpä ne siis kotiaskareisiin.

Berliini-koe

Olen hylkäämässä alkuperäisen ideani raahata MacBookki mukaan matkalle. Nyt tarkoituksena olisi pärjätä iPadilla, myös bloggauksessa. Kuvaan tallettaen otokset sekä täysikokoisena 21 megapikselisenä raw'na että 5 megapikselisenä jpegginä. Kuvat siirrän cf-korttia käyttävästä järkkäristä iPadiin Applen Camera Conection Kitin ja usb-kaapelin avulla. Photogene-ohjelmalla teen pienet kuvankäsittelyt, ja blogia kirjoitan Blogger+:lla. Tai näin ainakin kuvittelen ja toivon...

Tämä on ensimmäinen kokeiluni Blogger+:lla!

Matka mielessäin

Berliinin tv-torni, 368 metriä korkea ja valmistunut 1969, näkyy melkein

kaikkialle kaupunkiin, ja on siksi minulle kaupungin symbloli

Hotelli sekä lennot ovat jo hoidossa, ja matkasuunnitelma muotoutumassa. Toukokuun lopussa 7 yötä / 8 päivää Berliinissä, suosikkikaupungissani, jossa olen ollut jo 4 kertaa - yhteensä 22 yöpymistä. Tiedossa taas paljon kävelyä ja valokuvia!

Tällä kertaa muuttuu lentoyhtiö, hotelli ja hotellin sijaintipaikka. Aikaissemmin olen aina lentänyt Finnairilla, mutta nyt on vuorossa ensikokemukset Air Berlinistä. Kaikkina edellisinä kertoina olen yöpynyt hotelli Sylter Hofissa Kurfürstenstraßella, mutta nyt päätin vaihtaa maisemaa; siirryn läntisen Berliinin keskuksesta Kurfürstendammin vierestä itäisen Berliinin keskuksen Alexanderplatzin läheisyyteen.

Matkaohjelma käsittää kuten aina ennenkin Kolmannen valtakunnan jälkien ja hirmutekojen tarkastelua ja kuvaanista. Käyn aika paljon uudelleen vanhoja kohteita, joita olen kuvannut vain pokkarilla, ja toki vähän on tiedossa uuttakin.

Kylmän sodan aika jäänee nyt hyvin vähäiselle huomille, mutta autot taasen saanevat aikaani ainakin parin päivän ajan. En kuitenkaan ole katsomassa menopeliä itselleni enkä kenelle muullekaan, vaan aion nauttia klassikoiden katselusta ja kuvaamisesta.

Toki kuvaan myös ajan puitteissa Berliinin huomattavinta arkkitehtuuria sekä elämänmenoa muutenkin.